SIIS MITÄ VIIKON AIKANA TAPAHTUI? - FOREVER ALOE VERA

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

IMG_4851

IMG_4883

Siis mitä tapahtui? Viikon aikana? Tosiaan siis ylemmillä kuvilla on reilu viikko eroa, alempi kuva on otettu reilu puoli tuntia sitten. Tavallisesti muokkaan pelkkää kuvan valoitusta, enkä yhtään mitään muuta. Näissä kuvissa en ole edes muokannut valoitusta, jotta näkisitte oikeat, aidot, rehelliset tulokset.

Kuvien välissä on siis viikko, joten muutokset eivät ole älyttömän radikaalit, mutta muutosta on kuitenkin havaittavissa! Edellinen kuva on otettu tätä (kliks) postausta varten, jossa kerroin saaneeni ihka oman rasvoittuvan ihoni takaisin. Tuo kyseinen rasvoitus näkyy ylemmässä kuvassa ihon kiiltona mun otsalla ja tuossa "omenalla". Näkyykö alemmassa kuvassa? Ei! Iho myös punoittaa jonkin verran, mutta punoittaako alemassa kuvassa? Ei! Myös mun arvet ovat vähän vaaleammat, eivätkä enään niin tulen punaiset. Vertailukohtana voitte pitää kesäkuun ensimmäisellä viikolla otettua kuvaa, joka on tuossa blogin oikeassa reunassa. Tätä lukiessa olet mennyt sen ohi jo, mutta selaa vähän ylöspäin niin sieltä se tulenpunaisuus paistaa.


Mitä siis kävi? No Forever Aloe Vera kävi!


Mä sain viime viikolla tilaisuuden ruveta kokeilemaan Foreverin tuotteita. Mulla on ollut aikaisemmin käytössä kaksi tuotetta Foreverilta, jotka olen esitellyt täällä blogissa aikaisemmin ja toisen niistä aion esitellä tänään uudelleen. Esiteltävällä tuotteella sain melkein kaikki finnini pois muutama vuosi sitten, joten stay tuned! Sain testiin viisi tuotetta, jotka on yhdistetty "tuotesarjaksi" nimenomaan epäpuhtaan ihon hoitoon. Kuten moni blogiani kauemmin lukenut tietää, en perusta ihonhoidossa pelkkään yhteen tuotteeseen. Painotan nimenomaan monen tuotteen hoitavaan tehoon ja useimmiten kerran tai kahdesti viikossa tehtävä ihonhoitorutiinini menee näin: puhdistus-kuorinta-naamio-kosteutus. Silti ihoa pitää hoitaa joka päivä, joten jokapäiväinen ihonhoitorutiinini koostuu puhdistuksesta, kasvovedestä ja kosteutuksesta. Mä sain siis nyt kokeiluun jotain aivan uusia ihanuuksia ja oon ollut ihan täpinöissä päästä esittelemään noita tuloksia ja tuotteita teille!



IMG_48552


Tämä on se tuote, jolla sain ihoni kuriin ja finnit pois! Forever Aloe Scrub -kuorinta sisältää ihania Jojoba-rakeita. Tuoksu on ihanan mieto, mutta miellyttävä. Mielestäni ihonhoidon ei kuuluisi olla kamalaa pakkopullaa ja "äh, taasko joudun laittamaan niitä myrkkyjä mun naamaan", ei ei ei! Tämän tuotteen pidempiaikaisena käyttäjänä voin sanoa, että en ole katunut hetkeäkään. Tätä tuotetta olen täällä blogissani vaikka minkänäköisissä ihonhoitopostauksissa hehkuttanut, enkä todellakaan turhaan. Tämä on ollut mun kaikista pisimpään käytössä pysynyt luottotuote. Tuotekoko on älyttömän hyvä, on meillä kestänyt pitkään kaikki, vaikka parhaimmillaan on ollut kolme käyttäjää päivässä. Mulla on tästä sanottavana pelkkää hyvää ja tämä on todellakin avain parempaan ihoon! Tämä kuorii ja vie kuolleet ihosolut mennessään, eikä sun kasvoille jää kuin kaunis ihana ihosi. Käsi sydämellä olen vannoutunut tälle tuotteelle!


Sain myös kokeiluun toisen puhdistavan tuotteen, Forever aloe Hand & Face soap-puhdistussaippua. Mä kuitenkin menin mähläämään niin, että siitä tuotteesta en kerta kaikkiaan saanut yhtään hyvää kuvaa. Kova oli yritys, mutta jostain tuli aina jotain ja äh. Bloggaajat ja muut valokuvaajat varmasti tietävät tämän tilanteen. Kuvia tuotteesta pääset katsomaan painamalla tätä. Tämä tuote oli mulle ihan uusi tuttavuus ja wow. Ensimmäinen reaktioni tuotteesta oli "tuoksuupa hyvältä" ja tosiaan, tuoksu on aivan ihana! Kuten jo aikaisemmin mainitsin, mua on kauan häirinnyt joidenkin tuotteiden erittäin voimakas, paha ja teollinen haju. Sellainen voi tehdä ihonhoidosta tosi epämukavaa, vaikka mielestäni siitä pitäisi osata nauttia ja tehdä se hymyssä suin. Tuote ei myöskään kuivattanut mun naamaa, kuten monet muut puhdistussaippuat, päinvastoin, ihoni oli tosi pehmeä jo ensimmäisen kokeilun jälkeen!


IMG_48562


Ihoa pitää muistaa kosteuttaa, niin ihonhoidon yhteydessä kuin muutoinkin. Esimerkiksi tämä aamu oli jo kauhean kylmä, joka olikin merkki mahdollisesta ihon kuivumisesta piakkoin. Tässä Forever Aloe Lotion -kosteusvoiteessa on Jojoba öljyä ja E-vitamiinia. Tämänkin tuotteen tuoksu on erittäin mieto. En suosittele käyttämään tätä juuri ennen jonnekin lähtöä, sillä tämä ei mielestäni kuivu ihan älyttömän nopeasti. Mutta se ei minua haittaa, sillä tämä tekee ihosta luonnollisen tuntuisen ja kosteutetun. Ei pintakuivuuksia, ei mitään. Tätä laitan iltaisin niin, että kasvoni oikein tihkuvat tästä ja aamulla iho on kosteutettu, joten minun ei tarvitse lisätä kosteusvoidetta enää silloin.


IMG_48602


Tässä on pienemmässä pullossa Forever Aloe First-kasvovettä. Kasvovesi on minulle päivittäisen ihonhoidon kulmakivi ja nimenomaan kasvovedellä on minulle ja iholleni suuri merkitys. Kaikki Foreverin tuotteet ovat luonnollisia ilman kamalia lääkeaineellisia hajuja ja kemikaaleja. Luonnollisuutta pullossa! Useimmat tuotteet sisältävät luonnon omaa aloe veraa, kuten tämäkin yksilö. Alkuperäinen pullo on tosi iso, joten sekään ei tule loppumaan vielä ihan muutamassa viikossakaan kesken, vaikka käyttäisit tuotetta päivittäin. Tämä tuote on minulle myös aivan uusi, mutta pääsee käyttöön jatkossakin!


IMG_48622


Vaikka suurin osa epäpuhtauksista onkin takana päin, arvet ovat edelleen muistuttamassa niistä ajoista minua joka päivä. Tämä Aloe MSM Gel-geeli on täydellinen tuote arpien hoitoon. Arpien parantuminen ei ole nopea prosessi, mutta tämä on ainakin nopeampi tapa päästä arvista eroon. Kaikki kokeilemani tuotteet arpien parantamiseksi ovat olleet usein turhan kalliita ja tehottomia. Olen sekoittanut tätä myös tuon kosteusvoiteen kanssa ja on toiminut hyvin. Sari, jolta nämä tuotteet sain myös voi henkilökohtaisesti suositella tätä tuotetta!


IMG_48852



Tältä mä näytän nyt, paremmalta kuin vuosiin. Mä olen niin onnellinen tämänhetkisestä ihoni kunnosta! Sä et ehkä sitä tajua, sillä sä saatat nähdä vain nämä arvet etkä välttämättä pääse aiheeseen kiinni näiden kuvien ja tekstien avulla. Mä kuitenkin olen kokenut kaiken ja kokeillut vaikka mitä. Nyt olen viimeinkin löytänyt jotain, mikä on mua auttanut niin fyysisesti kuin henkisesti. Haluan painottaa sitä, että nämä mielipiteeni ovat täysin rehellisiä ja sanon kaikki nämä asiat, koska haluan. Mua on painotettu kriittisyyteen ja ennen kaikkea rehellisyyteen. Mun blogi perustuu rehellisyyteen. Mä perustun rehellisyyteen. Mä en sanoisi mun blogissa mitään, mitä en haluaisi. En todellakaan. Mä toivon, että jokainen antaisi mahdollisuuden ja kokeilisi jotain näistä tuotteista. Olemalla avoin saavuttaa enemmän.

Lisätietoa tuotteista ja tilausmahdollisuus Sulle painamalla tätä!


IMG_48862


Nyt kaikki hämeenlinnalaiset ja lähialueella asuvat! Myöhemmin on luvassa jotain suurta liittyen nuorten ihonhoitoon, meikittömyyteen, puhtauteen, aitouteen ja Foreveriin. Jotain tosi isoa, isompaa kuin pelkkä blogipostaus.. Pysykää kuulolla, asiasta lisäinfoa pian!

10 kommenttia:

  1. vaude, eron kyllä huomaa !!! hienoa!! :) mie niin liputan noiden aloe vera rasvojen puolesta. Oon käyttäny kasvoihin melkeinpä pelkästään aloe vera gellyä, se gelly on muutenkin jotenki niin ihme ainetta, kun voi vaikka SUUHUN laittaa :D allergisiin iho-oireisiin oon myös käyttänyt ja auttanut, jos on tullut joku oire esim. koirista! Oon myös käyttäny niiden shamppoota ja tykänny siitäkin tosi paljon, vielä jonku kosteuttavan rasvan taidan hommata kasvoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huomaa, mikä on mun mielestä tosi hienoa kun kuvien välissä on tosiaan viikko..! Kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet tosi hyviä ja tosi hienoa että säkin oot löytänyt tiesi näiden maailmaan :) Ihanaa viikon jatkoa sulle Paula!

      Poista
  2. Olet kaunis! :) Tuotteet kuullostavat todella hyvältä! Itsellänikin ollut aknea murrosiän alusta lähtien ja nytkin vielä kohta 21v täyttävänä mulla aknea hieman on. Täytyykin kokeilla kyseisiä tuotteita heti kun saan hieman rahaa! Tsemppiä sinulle aknea vastaan taistellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Mä suosittelen sulle niin lämpimästi tuota scrub-kuorintaa ja kaikkia muitakin tuotteita. Kiitos paljon, samoin sulle! :)

      Poista
  3. Äiti on ton firman jälleenmyyjä ja mä TODELLAKIN suosittelen ihan kaikkia Foreverin tuotteita! Huulipunien sävyt ovat aivan ihania, ja tiekkö jos alat juoda sitä mehua ni sun kasvot on täysin uudessa uskossa parin kuukauden päästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa hei, saat tuotteet sitten kätevästi äitiltä! Kaikki tuotteet ovat ihania ja toimineet tosi hyvin :) Ihanaa viikon jatkoa sulle!

      Poista
  4. Hei! Olen sairastanut pitkäaikaissairautta ja minulla on todella herkkä atooppinen iho,josta on jäänyt ihoon värivirheitä ja arpia. Mietin,että olisiko tuo arpigeeli kokeilemisen arvoinen.Oletko itse huomannut sen käytöstä näkyviä vaikutuksia? Kiitos jos vastaat :)

    VastaaPoista
  5. Vau! Ihanaa, että olet löytänyt hyvät tuotteet :) Ystäväni (foreverillä jälleenmyyjänä) linkitti tämän mulle, itse kun olen aknen kanssa taistellut reilun vuoden. Sain tästä ihan uutta toivoa :) Jahka olen käyttänyt tämän hetkiset tuotteet loppuun kokeilen kyllä tätä komboa! :)

    VastaaPoista
  6. Vaikka minua ei enää vaivaa aknea, toi Aloe First on ehdoton ykkönen hoitamaan arkaa kuivaa kutiavaa hiuspohja. Ihana kun olet saanut apua Foreverin kautta! Hyvää jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hei. En ehdi blogiasi sen enempää lukea, joten en tiedä onko tätä jo sinulle ehdotettu tai oletko jo kokeillut mutta ensisijainen aknen hoito löytyy ihotautilääkäriltä. Sinulla ei kuitenkaan ole lievä akne vaan vähintään keskivaikea, jota suuremmalla syyllä mars lääkärille. Paras hoito akneen on lääke nimeltä Roaccutan. Sivuoirelistaa ei kannata kovin vakavasti lukea, suurimmalla osalla lääke on hyvin siedetty plus se AUTTAA. Itse olen kuurin syönyt ja sen jälkeen akne on pysynyt poissa. Kuuri kesti muistaakseni puolisen vuotta. Maksa-arvoja seurattiin mutta mitään muutosta ei niissä ollut. Tuskin sinullakaan, kun olet nuori ja lienet perusterve. Kaupan voiteet tms. eivät auta. Voit toki jatkaa hoidon etsimistä niistä mutta luultavasti heität rahasi kankkulan kaivoon ja samalla ihoosi tulee lisää arpia. Itse harmittelen, että menin lääkärille vasta 27- vuotiaana ja kärsin aknesta "turhaan" teini-iästä lähtien. Ja vaikka kuinka muuta itselleen väittää, kyllä se mielialaan vaikuttaa. Älä odota niin kauan kuin itse odotin. Oikeasti apua on hyvin helposti saatavilla.

    VastaaPoista

Risuja ja ruusuja otetaan vastaan, mutta jokainen ymmärtänee hyvän maun rajoissa kommentoida. Hyvä kommentti piristää päivää aina :-)